YK:n Agenda2030:n petolliset tavoitteet. Tavoite #8. Ihmisarvoista työtä ja talouskasvua.

1 month ago
4

YK:n Agenda2030:n petolliset tavoitteet.

17 tavoitetta totalitarismin saavuttamiseksi.

Tavoite 8. Ihmisarvoista työtä ja talouskasvua.
Edistää kaikkia koskevaa kestävää talouskasvua, täyttä ja tuottavaa työllisyyttä sekä säällisiä työpaikkoja.

Koko Agenda2030:n voimassaolon aikana Suomen talous on heikentynyt heikentymistään. Mikään ei osoita, että agenda olisi parantanut Suomen tilannetta millään näillä mittareilla.

”Kestävä” talouskasvu pitää sisällään valtavat määrät teknologiaa, tuotteita, palveluja, kehitystä ja suunnittelua, jotka eivät ole lainkaan välttämättömiä lähtökohtaisesti, mutta joiden avulla saadaan luotua uusi kontrolloitu systeemi, ja muutetaan teollisuus sekä yhteiskunta ”vastuullisuuden” standardien mukaiseksi.

Suomen ei tarvitse edistää yhtään mitään kehityslähtöisiä käytänteitä, se, mitä tällä tarkoitetaan ei edes avaudu suurimmalle osalle ihmisistä eikä tarvitsekaan. Yrittäjyyttä ja työntekoa tulee rohkaista ja tukea. Jo tällä hetkellä Suomessa on pulaa käytännön ammatillisista osaajista, mutta silti korkeakoulu- ja yliopistomaailmaa promotoidaan epäsuhteessa ammatilliseen koulutukseen.

Vihreää siirtymää ajetaan aggressiivisesti ja tämä lisää velkaantumista sekä asettaa kokonaisia valtioita velkaorjuuteen. Suomessa on jo nyt maailman kovin verotus, ja päättäjämme haluavat vielä entisestään korottaa verotusta. Sen sijaan että menoja leikattaisiin täysin turhista kohteista, kuten kehitysavusta, Ukrainan tukemisesta, YLE:n budjetista, päättäjämme kohdistavat nämä toimenpiteet mieluummin työtä tekeviin suomalaisiin ja näin entisestään huonontavat Suomen taloustilannetta. Tämä sotii kaikkia klassisia talousoppeja vastaan.

Todellisena tavoitteena tuntuu olevan ajaa maat ja kansalaiset jatkuvaan velkaorjuuteen, jolloin näitä molempia on helpompi ohjata ja kontrolloida kansainvälisten finanssi-instituutioiden ja niitä manipuloivien tahojen kautta.

www.suomi2030.net

Loading comments...