Premium Only Content

Tapio Puolimatka Jyväskylässä 23.1. 2022: "Ihmisyyden halventaminen terveysuskonnon nimissä"
2:1 Jos siis on jotakin kehoitusta Kristuksessa, jos jotakin rakkauden lohdutusta, jos jotakin Hengen yhteyttä, jos jotakin sydämellisyyttä ja laupeutta,
2:2 niin tehkää minun iloni täydelliseksi siten, että olette samaa mieltä, että teillä on sama rakkaus, että olette sopuisat ja yksimieliset
2:3 ettekä tee mitään itsekkyydestä tai turhan kunnian pyynnöstä, vaan että nöyryydessä pidätte toista parempana kuin itseänne
2:4 ja että katsotte kukin, ette vain omaanne, vaan toistenkin parasta.
2:5 Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli,
2:6 joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen,
2:7 vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen;
2:8 hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti.
2:9 Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman,
2:10 niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat,
2:11 ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra.
2:12 Siis, rakkaani, samoin kuin aina olette olleet kuuliaiset, niin ahkeroikaa, ei ainoastaan niinkuin silloin, kun minä olin teidän tykönänne, vaan paljoa enemmän nyt, kun olen poissa, pelolla ja vavistuksella, että pelastuisitte;
2:13 sillä Jumala on se, joka teissä vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi.
2:14 Tehkää kaikki nurisematta ja epäröimättä,
2:15 että olisitte moitteettomat ja puhtaat, olisitte tahrattomat Jumalan lapset kieron ja nurjan sukukunnan keskellä, joiden joukossa te loistatte niinkuin tähdet maailmassa,
2:16 tarjolla pitäessänne elämän sanaa, ollen minulle kerskaukseksi Kristuksen päivänä siitä, etten ole turhaan juossut enkä turhaan vaivaa nähnyt.
(Filippiläiskirje 2: 1-16)
3:7 Mutta mikä minulle oli voitto, sen minä olen Kristuksen tähden lukenut tappioksi.
3:8 Niinpä minä todella luen kaikki tappioksi tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani, tuntemisen rinnalla, sillä hänen tähtensä minä olen menettänyt kaikki ja pidän sen roskana - että voittaisin omakseni Kristuksen
3:9 ja minun havaittaisiin olevan hänessä ja omistavan, ei omaa vanhurskautta, sitä, joka laista tulee, vaan sen, joka tulee Kristuksen uskon kautta, sen vanhurskauden, joka tulee Jumalasta uskon perusteella;
3:10 tunteakseni hänet ja hänen ylösnousemisensa voiman ja hänen kärsimyksiensä osallisuuden, tullessani hänen kaltaisekseen samankaltaisen kuoleman kautta,
3:11 jos minä ehkä pääsen ylösnousemiseen kuolleista.
3:18 Sillä monet, joista usein olen sen teille sanonut ja nyt aivan itkien sanon, vaeltavat Kristuksen ristin vihollisina;
3:19 heidän loppunsa on kadotus, vatsa on heidän jumalansa, heidän kunnianaan on heidän häpeänsä, ja maallisiin on heidän mielensä.
3:20 Mutta meillä on yhdyskuntamme taivaissa, ja sieltä me myös odotamme Herraa Jeesusta Kristusta Vapahtajaksi,
3:21 joka on muuttava meidän alennustilamme ruumiin kirkkautensa ruumiin kaltaiseksi sillä voimallaan, jolla hän myös voi tehdä kaikki itsellensä alamaiseksi.
(Filippiläiskirje 3: 7-11, 18-21)
-
LIVE
The Quartering
49 minutes agoSuperman Actually Good? Deranged Youtuber Arrested & Huge Social Media Study
11,216 watching -
LIVE
Dr Disrespect
2 hours ago🔴LIVE - DR DISRESPECT - UNBELIEVABLE WARZONE CHALLENGES
2,200 watching -
1:54:53
Tucker Carlson
1 hour agoSteve Robinson Exposes the Chinese Mafia’s Secret Drug Empire in the US & the Politicians Involved
9.6K18 -
1:00:36
Russell Brand
2 hours agoWhy Was This Film Banned in the UK? Watch With Us and Find Out - SF612
54.8K27 -
LIVE
RalliedLIVE
1 hour agoSHOTTY BOYS vs TRIPLE THREAT THURSDAY
137 watching -
1:11:45
Ben Shapiro
2 hours agoEp. 2235 - The SMOKING GUN In The Biden Cover-Up?
28.3K13 -
1:02:25
Timcast
2 hours agoDistrict Judge BLOCKS Trump From ENDING Of Birthright Citizenship
153K123 -
DVR
Sean Unpaved
1 hour agoBig 12 Heat, Cash & Class, & Country Club Ball
17.5K1 -
1:36:44
Flyover Conservatives
13 hours agoDR. BRYAN ARDIS: The Back-to-School Vaccine Checklist They Don’t Want You to Question | FOC Show
31.9K4 -
DVR
Rebel News
1 hour ago'Foreigners' stare at pool, Violent far-left protester, Trump defends women's sports | Rebel Roundup
4.64K7