Premium Only Content

I Have A Dream” vuodelta 1979
Ruotsalaisella superyhtyellä Abballa on valtava määrä hittikappaleita.Klassikoita riittää joka sormelle, joten on väistämätöntä, että monet ovat ryhtyneet tulkitsemaan niitä.Jotkut ovat tässä onnistuneet, toiset epäonnistuneet. Harva kuitenkaan on tehnyt sellaisen vaikutuksen, kuin Connie Talbot.Olet saattanut kuulla nimen aikaisemminkin.Connie Talbotista tuli tähti yhdessä yössä, kun hän löi läpi Iso-Britannian Talentissa muutama vuosi sitten.Vaikka tyttö oli vasta kuusivuotias, hän hämmästytti tuomariston täysin äänellään ja itseluottamuksellaan.Hän sai nopeasti lisänimen ”ihmelapsi”, ja nimi oli pian kaikkien huulilla. Vaikka Connie Talbot oli niin nuori, hän onnistui saamaan jopa levytyssopimuksen.Tytön debyyttialbumi julkaistiin, kun tämä oli juuri täyttänyt 7 vuotta. Levyä myytiin yli 250 000 kappaletta maailmanlaajuisesti.Albumi koostui useista tulkinnoista kuuluisista kappaleista. Yksi ihmelapsi Connie Talbotin kappaleista oli ruotsalainen.Nimittäin Abban klassikko ”I Have A Dream” vuodelta 1979, jonka ovat kirjoittaneet Benny Andersson ja Björn Ulvaeus.Fantastisella äänellään hän lauloi aivan upean tulkinnan kappaleesta ja siitä tehtiin myös musiikkivideo, jota on katsottu Youtubessa useita miljoonia kertoja.
Lähde: https://www.msn.com/fi-fi/viihde/julkkikset/7-vuotias-ihmelapsi-halusi-esitt%C3%A4%C3%A4-abba-n-klassikon-esitys-saa-sinut-taatusti-kananlihalle/ar-AAQ0slQ?ocid=ob-fb-fifi-1583835390190&fbclid=IwAR0Gs8up3MYrJpqRFZ4CJw6tPq7hqZ_XdjvmByipUazNjbHFgx6pj9oGxfw
-
LIVE
SpartakusLIVE
5 hours agoNONSTOP Snipes, Rockets, and BICEPS = Monday MOTIVATION
481 watching -
DVR
Rallied
6 hours ago $0.39 earnedSolo Challenges All Day
33.2K2 -
Flyover Conservatives
9 hours agoIs AI Actually Alien Intelligence? Dr. Jason Dean Exposes the Dark Side | FOC Show
10.3K -
1:47:36
Glenn Greenwald
5 hours agoJD Vance and Rand Paul Clash on Due Process: War on Terror Echoes; Has the U.S. Given Up on Confronting China? Ben Shapiro's Latest Falsehoods About Israel | SYSTEM UPDATE #510
93.2K65 -
LIVE
RaikenNight
3 hours ago $0.39 earnedExploring the Galaxy of No Mans Sky
155 watching -
LIVE
Spartan
5 hours agoRanked and Expedition 33 (NG+4 and all enemies Set to 10x health)
76 watching -
LIVE
Jokeuhl Gaming and Chat
8 hours agoDARKTIDE - Warhammer 40k w/ Nubes and AoA
89 watching -
2:19:56
Nerdrotic
15 hours ago $1.07 earnedNerdrotic Nooner 513
46.2K2 -
BigTallRedneck
4 hours agoRANKED FINALS W OMEGA
16K -
LIVE
Eternal_Spartan
12 hours ago🟢 Eternal Spartan Plays Final Fantasy 7 Rebirth Ep. 3 | USMC Vet | Join the Best Chat on Rumble
69 watching