Pyhän Hengen pilkka ja kirkon traditio

Matt 12:31–32:ssa Jeesus varoittaa erityisesti βλασφημία τοῦ Πνεύματος τοῦ Ἁγίου (”Pyhää Henkeä vastaan”), joka ei tule anteeksiannetuksi. Kreikan βλασφημία merkitsee pilkkaa, herjaamista tai vääräksi väittämistä, ja Pyhän Hengen kohdalla tämä tarkoittaa Jumalan toiminnan torjumista siinä muodossa, jossa se meille lopulta ilmoitetaan. Pyhä Henki on se jumalallinen persoona, joka antaa valon ymmärtää Kristuksen totuutta ja kutsuu ihmistä parannukseen. Jos siis tietoisesti torjuu tai kutsuu pahaksi sitä, minkä Henki ilmoittaa todeksi, kääntymykseen ei enää jää tilaa.

Sen sijaan Ihmisen Poikaa (τοῦ Υἱοῦ τοῦ ἀνθρώπου) vastaan puhuminen voi johtua tietämättömyydestä tai heikosta käsityksestä siitä, kuka Jeesus todella on. Tätä voi verrata esimerkiksi niihin, jotka eivät ymmärtäneet Hänen jumaluuttaan tai erehtyivät Hänen identiteettinsä suhteen. Pyhä Henki sen sijaan toimii suoraan ihmisen omassatunnossa valaisten sisäisesti Kristuksen totuutta. Jeesuksen sanoma on, että jos ihminen täysin torjuu itse valon (eli Pyhän Hengen vaikutuksen), häneltä puuttuu se lähtökohta, joka mahdollistaisi anteeksipyynnön ja -saamisen. Se ei tarkoita, että Jumala ei haluaisi antaa anteeksi, vaan että ihminen kääntyy pois itse anteeksiannon lähteestä, jolloin anteeksiantamus ei pääse tapahtumaan.

Katolisessa (ja laajemminkin historiallisessa kristillisessä) ajattelussa usko ei ole pelkkä mielen asenne, vaan dynaaminen realiteetti, joka vaikuttaa koko ihmiseen ja synnyttää hengellisen elämän hedelmiä. Trenton kirkolliskokous on määritellyt, että vanhurskautuminen perustuu Jumalan armoon ja uskoon, mutta uskon on määrä aktivoitua myös vapaasta tahdosta nouseviin konkreettisiin tekoihin. Raamatussa (esim. Jaak. 2:17) ilmaistaan selvästi, ettei pelkkä “teoriassa” tunnustettu usko riitä, vaan sen seurauksena on aina myös harmoninen yhteys hyviin tekoihin.

Ajatus siitä, että kristityn tulisi unohtaa hyvät teot ja “vain uskoa” erillisenä asiana, on harhaanjohtava. Jos usko todella on Jumalasta, se muokkaa ihmisen tahtoa rakastamaan Jumalaa ja lähimmäistä, mikä juuri ilmenee hyvissä teoissa. Toisin sanoen, pelkkä “uskon tunnustaminen” ilman sen toteuttamaa vaikutusta ei ole kristillisen tradition mukaan varsinainen elävä usko. Toki usko on lahja, jonka varassa kaikki lepää, mutta juuri tämä lahja kutsuu meitä konkreettisiin armontäyteisiin tekoihin.