Rokote pelkoon, petoksiin ja eliitin rikastuttamiseen

2 days ago
19

OSA 57 VANGITTU TOTUUSSOTURI -ohjelmasarjaan otsikolla Rokote pelkoon, petoksiin ja eliitin rikastuttamiseen

Dokumenttien tekijä Jaana Kavonius on poliittinen vanki Suomessa. Hän on juristi ja Totuuspuolueen johtaja.

Lisää todisteita sarjan videoihin
https://drive.proton.me/urls/YBD9YB0Z10#dTHOmqnFzFHR

Osa 57 sisältää faktaa koronarokotteiden tahallisesti valheellisesta markkinoinnista, sen avulla tahallaan luodusta koronatartuntojen pelosta ihmisten erehdyttämiseksi ja pakottamiseksi tappavaan, terveyttä vakavasti vahingoittavaan mRna-injektioilla toteutettuun ihmiskokeeseen ja tietoa siitä, ketkä historian suurimmalla globaalilla petoksella ja kansanmurhilla rikastuivat.

Suomessa kuolevat nyt eniten ne, jotka rokotettiin ensin ja eniten ja muka heidän suojaamisekseen eli vanhukset ja 39-45-vuotiaat naiset, jonka ikäluokan henkilöitä on paljon sotelaisissa. Suomessa ei ollut ylikuolleisuutta ennen koronarokotuksia ja niiden jälkeen on täysin poikkeava ylikuolleisuus, joka on Suomessa Euroopan korkein. Esimerkiksi marraskuussa 2023 ylikuolleisuus oli 40 %. Koronarokotteilla ei ole mitään sille luvattuja ominaisuuksia ja Pfiser on myöntänyt, että tartuntoja estävää vaikutusta ei edes tutkittu. Silti soten pakkorokotus ja rokotteisiin painostaminen ja suositteleminen tehtiin valehtelemalla nimenomaan sen muka estävän tartuntoja. Lääkäri Hanna Nohynek, Lasse Lehtonen ym. lupasivat rokotteen antavan muka 95,6 %:n suojan tartuntoja ja vakavia tautimuotoja vastaan. Kun tartutuntojen estämistä ei edes tutkittu, jo tällä perusteella ja ylikuolleisuustilastoja ja tartuntojen ja sairastavuuden räjähdysmäistä kasvua vertaamalla globaali törkeiden petosten tutkinta kuuluu aloittaa. Koska eniten injektoidut ikäryhmät kuolevat eniten, myös kansanmurhien tutkinta on käynnistettävä globaalina rikostutkintana. Lisäksi tulee selvittää, ketkä taloudellisesti hyötyivät näistä kuolemista ja tehottomien maskien ja koronaan tehoamattomien vaarallisten injektioiden myynnillä ja käynnistää globaali korruptiotutkinta. Lisäksi Suomen elvytyspäätökset muka pandemian rahoitukseen liittyen tulee todeta perustuslain vastaisina mitättömiksi, tappavien rokotteiden rahoittamisjärjestelynä rikoksina tutkia ja jokainen päätöksentekijä tuomita henkilökohtaiseen rikos- ja korvausvastuuseen.

Tilastoista näkyvä ylikuolleisuus tulee tutkia kansanmurhana. Väestö Suomessa ja koronarokotteilla injektoiduissa väestöissä eivät kuole koronaan, vaan koronarokotteeseen. Tutkimisen estäminen on tahallista ja estämistä toteuttavat ne, jotka joutuvat rikos- ja korvausvastuuseen, kun rokotekuolemat tutkitaan oikealla tavalla. Vastuussa ovat myös entinen presidentti Sauli Niinistö, nykyinen presidentti Alexander Stubb, ministerit Sanna Marin, Krista Kiuru ja koko entinen ja nykyinen hallitus, virkamiehet, perustuslakivaliokunta, soten pakkolain toteuttajat ja valtamedia.

Kaikista ylikuolleisuustilastojen ruumiista tulee selvittää, kuinka monta tehostetta he ottivat ennen kuolemaansa ja kuinka suuri prosentuaalinen osuus ylikuolleisuustilastojen ruumiista ovat "rokotettuja" ja ottivatko esim. marraskuussa 2023 ylikuolleisuustilastoista näkyvät 40%:n ylikuolleisuustilastojen henkilöt koronarokotteen tehosteen samaan aikaan ennen kuolemaansa.

Vangittu totuussoturi -dokumenttisarja sisältää 63 osaa. Jaksot sisältävät kaikkiaan todisteet
1) Kavoniuksen syyttömyydestä ja lavastuksen rikoksista
2) tutkinnantapporikollisuudesta
3) Suomessa rikoksia toteuttavasta virkamafiasta
4) virkamafian avulla rikoshyötyjä hankkivista petosverkostoista ja kultista
5) syyttömien lavastamisesta vankilaan Suomessa
6) koronarokotteilla toteutetusta rikollisuudesta, ylikuolleisuudesta

Loading comments...