Premium Only Content
Amerikan salainen verkosto Deep State.
Joukko valitsemattomia hallituksen ja armeijan virkamiehiä manipuloi tai ohjaa salaa kansallista politiikkaa Yhdysvalloissa.
Tiedustelupalvelu OSS (Office of Strategic Services). Strategisten palveluiden toimisto perustettiin presidentin sotilasmääräyksellä, jonka presidentti Roosevelt antoi 13. kesäkuuta 1942. Bill Donovan oli vastuussa OSS palveluista ja he saivat valtavasti valtaa. Tästä alkoi vakoilu, valehteleminen, pettäminen, pakottaminen, jakaminen, murhaaminen, valloittaminen jne. Likaisten temppujen osasto joka toimi ympäri maailma. He pelottelevat, kiristävät lainsäätäjiä jotta heidän salaisia töitä ei tutkita.
OSS haluttiin lopettaa sodan päätyttyä 1955. Presidentti Truman päättää, että OSS ei voi olla enää olemassa. Toimintaa ei voitu kuitenkaan lopettaa ja CIA perustettiin syyskuu 18, 1947.
Amerikan deep state, syvä valtio, on liittovaltion hallituksen jäsenten (etenkin FBI:n ja CIA:n sisällä) salainen verkosto, joka työskentelee yhdessä korkean tason rahoitus- ja teollisuusyksiköiden ja johtajien kanssa käyttääkseen valtaa rinnalla tai sisällä. Yhdysvaltain valittu hallitus.
Termillä on ennakkotapauksia 1950-luvulta lähtien, mukaan lukien käsite sotilas-teollisesta kompleksista, joka muodostaa kenraalien ja puolustusurakoitsijoiden välisen salaliiton, jotka rikastuvat ajamalla maan loputtomiin sotiin. USA kongressi rahoittaa ja esimerkiksi vallanpitäjät, kuten presidentti ei välttämättä tiedä heidän teoistaan. Tai ei halua tietää, teot ei kestä päivänvaloa ja ne ei saa tulla julkisuuteen.
WikiLeaks on julkaissut tuhansia asiakirjoja, jotka salailun vastaisen järjestön mukaan olivat luokiteltuja tiedostoja, jotka paljastavat lukuisia salaisuuksia CIA:n teoista.
CIA ja pitkä historia salamurhista. Virallinen tapporyhmän kieltäminen on vilpillistä, kun otetaan huomioon, mitä tiedämme viraston tappamishistoriasta.
Suomessa yksi tunnetuin oli CIA käsky Sauli Niinistölle (2018?) tuhota Venäjän suhteet ja maan puolueettomuus. He hallinnoi, pelottelee myös vallanpitäjiä.
Yhdysvaltain tiedustelu- ja sotilasviranomaiset sanoivat, että lupia tappamiseen myönnetään eri tavoin, riippuen kyseessä olevasta virastosta ja kohteena olevan henkilön sijainnista. Jotkut yksilöt voidaan tappaa taktisten komentajien sanalla ilman ylhäältä saatua lupaa, kun taas toisia ei voitu tappaa ilman korkean armeijan tai jopa kabinettitason hyväksyntää; muita ei voitu tappaa ilman presidentin lupaa. CIA:n prosessi henkilön lisäämiseksi osumalistalle alkaa Langleyn päämajasta...
-
2:56:44
TimcastIRL
9 hours agoNBA Games RIGGED, 34 Indictments, Democrat Calls It TRUMP'S REVENGE | Timcast IRL
252K123 -
2:54:13
Laura Loomer
8 hours agoEP152: Texas Man Arrested For Threatening To Kill Laura Loomer
42.3K30 -
1:34:02
Man in America
12 hours agoEXPOSED: What the Vatican, CIA, & Elites Are HIDING About True Human Potential
66.3K32 -
3:18:12
Barry Cunningham
9 hours agoJOIN US FOR MOVIE NIGHT! TONIGHT WE FEATURE THE MOVIE RFK LEGACY!
66.5K29 -
1:13:42
Sarah Westall
9 hours agoHow Bitcoin was Hijacked, Palantir is a Deep State Upgrade & more w/ Aaron Day
47.4K10 -
15:59
ArynneWexler
12 hours agoAll The Reasons You're Right to Fear Zohran Mamdani | NN6
29.6K8 -
LIVE
Side Scrollers Podcast
16 hours ago🔴FIRST EVER RUMBLE SUB-A-THON🔴DAY 4🔴BLABS VS STREET FIGHTER!
1,674 watching -
2:52:41
DLDAfterDark
8 hours ago $7.27 earnedGlock's Decision - How Could It Impact The Industry?
37.6K5 -
25:57
The Kevin Trudeau Show Limitless
1 day agoThe Sound Of Control: This Is How They Program You
52.7K14 -
8:29
Colion Noir
18 hours agoThree Masked Idiots Show Up at Her Door — Here’s What Happened Next
57.1K34