Premium Only Content

Syyskuu 2023 - Valloittajien kuukausi – asiaa myös WHO:sta
Tulkkasimme nyt jälkikäteen Pastori Chrisin puheosuuden syyskuun ehtoollis-servicestä, joka järjestettiin sunnuntaina 1.9.2024. Pastori Chris puhuu tällä videolla asioista, joita tapahtuu parhaillaan maailmassamme, ja joista meidän tulee olla kristittyinä tietoisia, jotta voimme vastustaa niitä rukouksessa Pyhän Hengen voiman kautta.
Pastori Chris kertoi mm. siitä, miten WHO:n omat asiakirjat osoittavat, että heidän toiminnan alkuperäinen päätarkoitus on maailman väestönmäärän kontrolloiminen. Moni tosin luulee, että Maailman terveysjärjestössä olisi kyse kansojen terveyden edistämisestä, mutta se ei pidä alkuunkaan paikkaansa. Miten sellainen järjestö, joka uskoo maapallon ylikansoittumisen olevan suurin terveydellinen uhka, voisi tuottaa kansoille sellaisia terveydellisiä ratkaisuja, jotka parantaisivat ihmisten terveyttä ja pidentäisivät ihmisten elinikää?
Pastori Chris julisti tämän syyskuun olemaan valloittajien kuukausi. Hän sanoi, että tässä kuussa me tulemme puhumaan Jumalan puolesta, meidän äänemme tulevat kuulluiksi taivaassa sekä maan päällä, ja me tulemme laittamaan kaikki saatanalliset voimat kuriin rukouksiemme kautta. Raamattu sanoo, että sinä olet enemmän kuin valloittaja ja että kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa tämän maailman.
”Mutta näissä kaikissa olemme enemmän kuin valloittajia hänen kauttaan, joka on meitä rakastanut.” Roomalaiskirje 8:37 KJV
"Sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme." 1. Johanneksen kirje 5:4
Tässä muutama Pastori Chrisin video-opetus aiheeseen liittyen:
https://rapsodia.info/meidan-uskomme-voittaa-maailman-2/
https://rapsodia.info/seurakunnan-suurin-voitto-on-vasta-tulossa-2/
https://rapsodia.info/rukoile-tehokkaasti-ja-tasmallisesti-pastori-chris/
-
1:03:45
Russell Brand
2 hours agoWW3 IMMINENT! Israel & Russia Strikes Leave World “ON THE BRINK” - SF631
25K35 -
56:18
Tucker Carlson
59 minutes agoSam Altman on God, Elon Musk and the Mysterious Death of His Former Employee
411 -
LIVE
Sean Unpaved
2 hours agoJalen Carter's 1-Game Suspension & The Pressure for Instant Greatness in Sports
157 watching -
LIVE
LindellTV
21 minutes agoBREAKING: MICHIGAN JUDGE THROWS OUT CRIMINAL CHARGES
161 watching -
2:23:39
Steven Crowder
5 hours agoIryna Zarutska Was Failed - And We Won't Forget Who Did It
253K379 -
1:06:44
Timcast
2 hours agoNATO Article 4 INVOKED Over Russian Incursion Into Poland, Drones SHOT DOWN, War FEARED
96.8K128 -
1:57:42
The Charlie Kirk Show
2 hours agoWe Don’t Have To Live This Way + The Death of Britain | Emmons, Shirley, Prof. Orr | 9.10.2025
22.1K21 -
LIVE
Rebel News
1 hour agoLibs 'monitoring' trans law, Quebec tax hoarding, Ford says 'look harder' | Buffalo Roundtable
351 watching -
56:59
Badlands Media
2 hours agoThe Daily Herold: Sept. 10, 2025
6.17K -
1:06:13
The Rubin Report
3 hours agoPress Gasps When Told Trump’s Brutal Plan for Charlotte Stabbing Suspect
33.5K58