Premium Only Content

Anna protestiääni ja muutoksen ääni vaalinumerolle 34 (Mikko Luomala). Valta on teillä äänestää!
Olen Mikko Luomala. Työurani on koostunut monenlaisista IT-alan ja turvallisuuteen liittyvistä työtehtävistä, jonka lisäksi olen toimininut tietokonealan yrittäjänä. Viimeisimpänä työsuhteena Hälytyskeskus Hälyttävä Oy:ssä, jossa osallistuin hälytyskeskuksen rakentamiseen ja IT-järjestelmien ylläpitoon. Tällä hetkellä olen kyberkriminologian tohtoriopiskelijana Vaasan yliopistossa ja olen Research Scientist Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy:ssa Espoossa.
Tarkoitukseni on pitää Suomen puolia Euroopan unionin parlamentissa ja ajaa todisteaineistopohjaista päätöksentekoa. Asioita on katsottava kokonaispoliittisesti (talous, terveys, ilmasto, puolustus, kokonaisturvallisuus, kyberturvallisuus, koulutus, kulttuuri, maahanmuutto jne.) ja meidän on tehtävä pitkäkestoista politiikkaa. Suomen talouden korjaaminen on akuuttiongelma sekä turvallisuushaasteet. Meidän on luotava politiikkaa, joka takaa Suomen elinkeinoelämän itsesäätelyn toteutumisen kotimaassa sekä että Suomessa on turvallista tehdä kauppaa seuraavat 100 vuotta. Suomen täytyy olla sijoittamisen arvoinen maa.
Mikon verkkosivut: https://mikkoluomala.fi/
https://www.tek.fi/fi/vaaliehdokas/mikko-luomala
https://www.liikenyt.fi/mikko-luomala
#protesti #äänestä #34 #mikkoluomala #mluomala #eurovaalit2024 #eurovaalit #politiikka #politics #liikenyt #standyourgroundfinland #kokonaispolitiikka
-
LIVE
Sgt Wilky Plays
1 hour agoTherapeutics with Dr Kong
79 watching -
1:10:23
Man in America
22 hours agoAre MK-Ultra Parasites Rewiring Your Brain? | Detoxing, Peptides & Parasite Warfare w/ Diane Kazer
23.5K37 -
LIVE
TheSchleppy
22 hours ago $0.27 earned✨TheSchleppy✨24HR 2 YRS ON RUMBLE STREAM! RIGHT INTO RUMBLE HALO EVENT!
58 watching -
DVR
JakRazGaming
2 hours agoPlaying Ghost of Tsushima DIRECTOR'S CUT!! on PS5 Stream 6
1.53K1 -
29:06
Scary Mysteries
1 day agoThe Corpsewood Manor Murders: Satan, Secrets, and a Savage End
5.89K4 -
2:08:56
Lara Logan
1 day agoUNHOLY EXPERIMENTS: Justin Goodman Exposes the Evil of Animal Torture | Ep 28
8.72K17 -
LIVE
The Sufari Hub
1 hour ago🔴SUFARI AUGUST SHOWCASE 🔴W CONTENT 🔴 10 SUBS? 🔴WHAT SHALL WE DO THIS COMING MONTH?
12 watching -
LIVE
CHiLi XDD
2 hours agoSTREET FIGHTER 6 - Rise and Grind to Master!
32 watching -
36:27
Degenerate Plays
1 day ago $0.30 earnedStatic Shock Actually Changed My Life - Batman: Arkham Asylum : Part 10
4.63K -
6:32
Members Club
1 day ago $0.30 earnedWNBA Players Demand Pay—Then Get Petty With Caitlin Clark
4.24K5