Nyt on protestivaalien paikka!

2 months ago
24

Hyvä suomalainen!
Vapauden liitto on lähdössä ensimmäisiin eurovaaleihinsa vuonna 2024. Meitä rohkaisee se tulos, jonka saimme vuoden 2023 eduskuntavaaleissa, 27558 ääntä. Tulos saatiin niiden rohkeiden kansalaisten avulla, jotka uskoivat meihin eivätkä lähteneet mukaan valtamedian mustamaalaukseen. Mediasaarrosta ja eristämisestä huolimatta tuloksemme oli erinomainen. Mitä se olisikaan ollut, jos meitä olisi kohdeltu tasapuolisesti?

Vapauden liitto on puoluekartalla lyhyesti määriteltynä vastavoima ns. vanhoille puolueille, jotka käytännössä kaikki ajavat samaa politiikkaa erinäköisissä paketeissa. Me Vapauden liitossa ajattelemme itsenäisesti, olemme realisteja ja haluamme tarjota suomalaisille vaihtoehdon, joka asettaa Suomen kansan edut etusijalle.

Mennyt koronakriisi osoitti, että itsenäinen ajattelumme koronarokotteisiin, koronapassiin ja pakkorokottamiseen liittyen oli oikeansuuntaista. Olimme vapauden kannalla ja puolustimme sitä kovan propagandan ja paineen alla. Nyt yhteiskunnassa kärvistellään räjähdysmäisesti kohonneiden kuolleisuuslukujen kanssa. Varoitimme, mutta meitä ei kuunneltu.

Olemme jatkuvasti tuoneet esille myös EU-jäsenyyden haitallisuuden ja sen perusluonteen: liittovaltiokehityksen. Kyseessä on juna, joka menee eteenpäin aina vain kovempaa, mutta suomalaisille ei kerrota, että pääteaseman nimi on EU-liittovaltio.

Korostamme sitä, että emme ole EU-kriittinen puolue. Tyhjänpäiväistä ”EU-kritiikkiä” ja kahdella pallilla istuskelua harrastelevat ne, jotka hyväksyvät EU:n, tulonsiirrot ja sen ylikansallisen luonteen. ”EU-kritiikillä” pyritään vain kalastelemaan tyytymättömien ääniä, muttei kuitenkaan kyseenalaisteta Suomen alamäen takana olevaa perussyytä, eli jäsenyyttä Euroopan Unionissa.

EU-vaaliohjelmamme – niin kuin koko varsinainen puolueohjelmammekin – perustuu itsenäiselle Suomelle, joka samoin kuin muut maailman noin 170 EU:n ulkopuolista maata käy kauppaa, tekee yhteistyötä, käy kulttuurivaihtoa ja luo suhteita muihin valtioihin itsenäiseltä pohjalta, tarvittaessa aktiivisena rauhanrakentajana ja vuoropuhelun edistäjänä.

Lähdemme eurovaaleihin tosissamme itseemme sekä mahdollisuuksiimme uskoen ja haluamme tuoda esille vallitsevan poliittisen linjan vahingollisuuden kansallisille eduillemme. Työ ei ole helppo, vaan kivinen ja mutkainen. Maailman isot tuulet ovat kuitenkin kääntymässä ja haluamme olla muiden eurooppalaisten kansallismielisten puolueiden kanssa rakentamassa Isänmaiden Eurooppaa, joka perustuu yhteistyölle eikä ylikansalliselle vallankäytölle saati tulonsiirroille.

Tule mukaan rakentamaan Isänmaiden Eurooppaa!
Lähde:
https://vapaudenliitto.fi/europarlamenttivaalit-2024/

Loading comments...