Premium Only Content

Kiistattomat todisteet Koronavirus Covid-19 on laboratorio virus
Tällä videolla tuon esille lähinnä valtamedian uutisartikkelien kautta kuinka ns. Covid-19 koronavirus on on laboratorio virus, jota on tutkittu muun muassa Ukrainan biolaboratoriossa vuonna 2019 ennen kuin koronatauti havaittiin Kiinan Wuhanissa. Espanjassa, Italiassa ja Brasiliassa on löydetty Covid-19 koronavirusta jätevesiviemärinäytteistä vuonna 2019, eli jo ennen kuin sitä oli havaittu Wuhanissa. Maailman terveysjärjestö ilmoitti 11.2.2020, että täysin uusi tauti on nimetty Covid-16 taudiksi, joka sai alkunsa Wuhanista. Covid-19 oli jo kuitenkin aikaisemmin olemassa, koska se on tehty laboratoriossa. Kiistattomat todisteet osoittavat koronaviruksen olevan laboratoriossa tehty virus, jonka tarkoitus oli saada ihmiset ottamaan vaarallinen mRNA-koronarokote, joka ei ole edes rokote, vaan lääketieteellinen toimenpide, jonka kautta ihmisiin ruiskutettiin koodinpätkiä, jotka aiheuttavat sairauksia ja jopa kuolemaa. Videolla kerron kuinka väestönanalyytikko ja asiantuntijat kertovat, että maailman väkiluku pitää saada 1-2 miljardiin ihmiseen. Koronavirus ja koronarokote on eräs osa maailman väkimäärän vähentämisen agendaa, josta tuon esille todisteita valtamedian uutisten kautta. Videolla esitän kiistattomat todisteet koronaviruksesta laboratorio viruksena valtamedian uutisartikkelien kera, jonka tulisi pysäyttää jokainen ihminen siihen, että mitä täällä maailmassa tapahtuu ja kuinka tulevina päivinä joudumme kohtaamaan uudestaan niin sanotun plandemian, joka on laskettu liikkeelle tahallisesti väestön vähentämisen agendan toteuttamiseksi. Videon lopussa on ratkaisu tähän tahallisesti luotu ongelmaan. Älä anna enää itseäsi huijattavan, sillä kyse on terveydestäsi ja elämästä ja kuolemasta.
Videon lähteitä:
https://www.usaspending.gov/award/CONT_AWD_0004_9700_HDTRA108D0007_9700
https://stacks.cdc.gov/view/cdc/93060
https://www.theguardian.com/world/2023/feb/26/covid-virus-likely-laboratory-leak-us-energy-department
https://web.archive.org/web/20200905210427if_/https:/wits.worldbank.org/trade/comtrade/en/country/ALL/year/2017/tradeflow/Imports/partner/WLD/nomen/h5/product/300215
https://www.dailymail.co.uk/news/article-8493239/Expert-Covid-19-dormant-world-emerging-China.html
https://www.bitchute.com/video/eLW9Fv6DWYJS/ Jeffrey Sachs
https://rumble.com/v4pfc55-john-colemanin-puhe-vuodelta-1994-tappavia-viruksia-tehdn-laboratoriossa.html
https://www.theguardian.com/environment/2012/apr/26/world-population-resources-paul-ehrlich
https://academic.oup.com/bioscience/article/70/1/8/5610806?login=false
https://kimdeyir.com/dennis-meadow-global-population-must-be-peacefully-reduced-to-1-billion/
https://rumble.com/v3jk3xa-vestn-vhentminen-miljardiin-ihmiseen.html
https://ourworldindata.org/explorers/coronavirus-data-explorer
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/euroopan-laakevirasto-suosittaa-yli-400-laakkeen-myyntiluvan-peruuttamista-listalla-myos-suomelle-kriittisia/43c3a32d-543f-42a9-bdc7-12145ba9bfbf
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4702851/
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/laaketeollisuus-houkuttelee-tutkijoita-tautitehtailuun/1872640#gs.375me6
-
13:39
IsaacButterfield
1 day ago $0.16 earnedThese Trans Influencers Are Unbelievable (Insane TikTok Compilation)
1.32K6 -
1:04:51
DrEverettPiper
1 day agoThe Rise and Fall of the Old Mainstream Media
233 -
24:19
ArturRehi
17 hours agoPUTIN and ZELENSKY meeting in Turkey?! | Putin’s bluff got called | Ukraine update
286 -
9:36
Ariston Production from Macedonia
2 days agoThe oldest lake in Europe is in Macedonia | Lake Ohrid and the city of light
1122 -
8:06
The Shannon Joy Show
13 hours ago⚠️The Middle East is Coming to America!🔥
6735 -
50:06
Lets Read!
1 day ago $1.61 earned4 True Creepy New Town Stories
12.5K11 -
2:28:07
FreshandFit
9 hours agoFresh&Fit After Hours: Girls vs ChatGPT
73.9K79 -
2:18:00
Badlands Media
12 hours agoDevolution Power Hour Ep. 354: Trump’s Trade War Victory, Middle East Realignment, and Sovereign Siege
130K31 -
50:51
Candace Show Podcast
14 hours agoIan Carroll Unleashed 2 | Urban Air Gets Darker And Trump Turns On Israel | Candace Ep 185
89.2K96 -
3:18:25
Barry Cunningham
11 hours agoPRESIDENT TRUMP HAS DRIVEN THE DEMOCRATS OFF OF A CLIFF! THEY WILL NEVER RECOVER!
131K71