Premium Only Content

Lopunajan luopumus uskosta ja syntien hyväksyminen
Lopunajan luopumus uskosta ja syntien hyväksyminen videolla tuodaan esille millä tavalla ja minkälaisissa asioissa uskosta luopumista on tapahtunut. Uskosta luopumista on tapahtunut todella monissa asioissa, ja siitä syystä tässä opetuksessa ei voida käydä kaikkia näitä asioita läpi missä uskosta luopumista on tapahtunut. Videolla kerron kuinka uskovat ovat luopuneet keskinäisestä rakkaudesta. Tuon esille kuinka luopumus johtaa siihen, että monilla uskovilla on oma erilainen totuutensa, erilainen kuin muilla uskovilla on, ja erilainen kuin mitä Raamattu opettaa. Käyn läpi uskosta luopumisen takia väärää johtajuutta. Otan esille myös juoppouden synnin, joka eräs uskovien lopunajan synti. Lopunajan luopumus johtaa joidenkin kohdalla siihen, että kieltävät kadotuksen olevan iankaikkinen. Kerron myös ylpeyden synnistä. Tuon esille riidan synnin uskovien keskuudessa. Videolla kerron myös miten ja millä tavalla monet uskovat hyväksyvät homouden synnin. Lopunajan uskosta luopumuksen alkusyy on yhteys riivaajahenkiin sekä riivaajien oppeihin uskominen. Videolla kerron myös sen kuinka Jumala haluaa, että olemme auttamassa niitä takaisin terveeseen uskoon, jotka ovat uskossa luopumisen tilassa, jos se on mahdollista olla heitä auttamassa. Videolla käyn läpi myös Jumalan sanan totuuden opetusta uskossa elämisestä sävyisyyden ja totuuden rakkaudessa.
-
4:50
The Rubin Report
1 day agoDems Won’t Want to Hear Bill Maher’s Dark Prediction for the Democratic Party
18.4K25 -
12:56
Russell Brand
2 days agoAbsolutely NO ONE Expected This To Happen....
48.1K182 -
2:22:25
Badlands Media
1 day agoDevolution Power Hour Ep. 347: Lab Leak Limited Hangout, Flynn’s Fury, and Trump’s 4D Chessboard
62.8K61 -
LIVE
Lofi Girl
2 years agolofi hip hop radio 📚 - beats to relax/study to
6,017 watching -
1:50:51
Adam Carolla
5 days ago $8.27 earnedDave Portnoy RAILS against entitled, lazy Gen-Z Workforce + Comedian Dusty Slay | Adam Carolla Show
19.9K27 -
12:10
Talk Nerdy Sports - The Ultimate Sports Betting Podcast
54 minutes ago4/20/25 - Easter Sunday Special: Vas Resurrects the Slip & Buries the Books 🧾🔥
-
15:00
Mrgunsngear
15 hours ago $4.02 earnedDan Wesson DWX: 2011 & CZ-75's Baby
19.5K14 -
16:07
SKAP ATTACK
14 hours ago $2.55 earnedNuggets STEAL Game 1 Behind Jokic Mastery
28K7 -
LIVE
Big Fitz Plays
2 hours agoWho Gave Me a Chainsword?! | Space Marine 2 Chaos Stream
80 watching -
22:16
marcushouse
16 hours ago $2.57 earnedFinally, the Starship Info We’ve Been Waiting For… And What We Can Do With It Is Wild!
19.4K16