Premium Only Content
[itämeren] Suomen ´salattu´ historia
Suomen kieli on syntynyt monen muuttoliikkeen seurauksena
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2020/09/10/arkeologia-kielitiede-ja-geenitutkimus-selvittavat-suomalaisten-alkuperaa
Arkeologia, kielitiede ja geenitutkimus selvittävät suomalaisten alkuperää
...Ongelmatonta eri tieteenalojen tiedonsirujen yhdistäminen ei ole. Arkeologiset kulttuurialueet ovat tavallisesti kerrostuneita niin, että ne sisältävät monia eri suunnista peräisin olevaa kulttuuriperintöainesta, minkä vuoksi tutkijan on sen perusteella käytännössä mahdotonta sanoa jotain kielellisestä tilanteesta.
Kielitiedekään ei täysin paljasta historian hämärässä tapahtuneita muutoksia. Esimerkiksi kielenvaihto ei aina edellytä valtavaa maahanmuuttoa, koska se on pikemmin sosiaalisesti motivoitunut kuin väestömäärän ylivoimasta johtuva ilmiö; historiasta tunnetaan useita tapahtumia, joissa vähemmistön kieli valtaa alueen.
Genetiikka kertoo lahjomattomasti nykysuomalaisen geenien alkuperän, mutta ei paljasta esimerkiksi aikoinaan alueelle siirtyneen uuden väestöryhmän kulttuurisia vaikutuksia. Geenitutkimus voi todistaa väestöryhmän katoamisen tai sulautumisen, mutta ei esimerkiksi kielen esihistoriaa. Geenit ja kulttuurit eivät siirry aina yhtä matkaa.
Tarton yliopiston historian ja arkeologian instituutin johtajan #Valter #Lang in teos #Homo #Fennicus kahlaa läpi itämerensuomalaisen esihistorian tutkimuksen. Langin kirja perustuu genetiikan, kielitieteen ja arkeologian uusimpiin tutkimustuloksiin. Aristoteleen kantapäässä vieraillut Lang löytää esihistoriasta monia itämerensuomalaisten kulttuurien ja yhteisöjen syntysijoja.
-
40:24
MetatronGaming
1 day agoSomething is REALLY Wrong with this apartment...
5.75K2 -
LIVE
SpartakusLIVE
3 hours agoHUGE NEW UPDATE - Aim Assist NERF, New META, New MOVEMENT || #1 King of Content
257 watching -
XDDX_HiTower
2 hours agobattlefield 6 with the crew! [RGMT CONTENT Mgr. | RGMT GL | GZW CL]
9.21K -
2:28:57
Nikko Ortiz
4 hours agoVirtual Reality Milsim... | Rumble LIVE
20.5K4 -
LIVE
StevieTLIVE
2 hours agoNEW UPDATE Warzone WINS w/ The Fellas
50 watching -
9:00:32
Dr Disrespect
12 hours ago🔴LIVE - DR DISRESPECT - WARZONE x BLACK OPS 7 - SEASON 1 INTEGRATION
143K7 -
1:25:00
Sam Tripoli
4 hours ago $0.02 earnedPunch Drunk Sports LIVE!
17K2 -
55:45
MattMorseTV
3 hours ago $0.10 earned🔴Trump scores 3 VICTORIES in ONE DAY.🔴
20.7K34 -
LIVE
Badlands Media
9 hours agoSITREP Ep. 137
1,043 watching -
1:53:04
Barry Cunningham
7 hours agoLIVE BREAKING NEWS: President Trump And Melania Trump Host The National Christmas Tree Lighting
76.3K12