Rokotteiden antajat ovat sotarikollisia - Rapsodia.info -tekstitys
Tekstitimme juuri videon lääkäri Vernon Colemanilta, jossa hän kertoo siitä, miten USA:n kansallinen lääketieteellinen kirjasto on julkaissut tietoja meneillään olevasta rokoteohjelmasta, jossa he kertoivat tämän kokeen kestävän 2 vuotta. Koronarokotteessa on siis kyse 2 vuotta kestävästä ihmiskokeesta, johon haetaan jopa erityistä softaa, jonka avulla voidaan jäljittää odotettavissa olevia haittavaikutuksia suurissa määrin. Joka puolelta maailmaa raportoidaan nyt näistä vakavista haittavaikutuksista, joita koronarokotteesta on jo seurannut. Ihmisiä kuolee tähän rokotteeseen!
Jos kerran kyseessä on kokeellinen rokote, niin rokotteen tahtovalle henkilölle tulisi myös kertoa hänen osallisuudestaan tähän kokeeseen kuten myös mahdollisista haittavaikutuksista tulisi varoittaa. Mutta kuinka moni ihmisiä piikittävä lääkäri tai hoitaja kertoo ihmisille tästä kokeesta? Kuinka moni antaa ihmisille päätöksentekoon tarvittavat oikeat tiedot? Todennäköisesti luku liikkuu aika lähellä nollaa.
Lain silmissä siis kaikki rokotteita antavat ihmiset ovat sotarikollisia. Sotarikolliset eivät tietenkään koskaan pidä itseään sotarikollisina. Toisen maailmansodan lopulla natsitkin väittivät, että he tekivät tärkeää työtä tai noudattivat vain annettuja käskyjä. Tämä ei mennyt läpi, sillä sen tekeminen, mitä on käsketty tehdä, ei estä sinua olemasta sotarikollinen. Asiat ovat aivan samalla tavalla tänäkin päivänä. Noudatatko sinä työpaikallasi vain ylempää annettuja käskyjä ja sanot, että "Tein vain sen, mitä minua käskettiin tekemään"?
Katso videolta lisää ja JAA TÄSTÄ TIETOA eteenpäin, jotta saamme pysäytettyä tämän parhaillaan menossa olevan globaalin kansanmurhan! Tämä Dr. Colemanin video päättyi siihen, että hän alkoi lopulta itkemään...
Lisää suomeksi tekstitettyjä videoita löydät osoitteesta: www.rapsodia.fi
Dr. Colemanin kotisivut: http://www.vernoncoleman.com
Alkuperäisen Dr. Colemanin englanninkielisen puheenvuoron näet täältä:
https://brandnewtube.com/watch/doctors-and-nurses-giving-the-covid-19-vaccine-will-be-tried-as-war-criminals_7tNEBnZogbdlEXu.html
Ajankohtaisen listauksen meneilllään olevista lääketieteellisistä kokeista löydät USA:n Kansallisen lääketieteen kirjaston nettisivuilta: https://clinicaltrials.gov
-
1:07
Rapsodia.info
10 months agoHollanti salaa kuolleiden rokotetiedot
260 -
26:13
Squaring The Circle w/ Randall Carlson
11 hours ago#006 The Real Climate Crisis No One Is Talking About and Mount Tambora Pt 1
24.1K14 -
1:18:29
Kim Iversen
9 hours agoThe FIRST Lawsuit Against AstraZeneca Has Now Been Filed. Others May Be On The Way...
43.8K84 -
32:13
Alexis Wilkins
11 hours agoBetween the Headlines with ALEXIS WILKINS: Africa, Ukraine Dictator, Biden Judges, Felon Cohen, more
30.7K11 -
1:21:37
Roseanne Barr
7 hours agoKevin Sorbo saves America | The Roseanne Barr Podcast #49
65.1K91 -
4:16:54
TheGetCanceledPodcast
9 hours agoThe GCP Ep 6 | Ryan Bensen Tells Us How UHNI's Stay Rich After Divorce, New Book Release & More
30.2K2 -
2:10:48
Total Horse Channel
1 day ago2024 CMSA National Championship | Friday Night | 8:00 pm EST
29.2K1 -
1:38:43
2 MIKES LIVE
9 hours ago#70 2ML Open Mike Friday!
32.7K3 -
1:29:24
PudgeTV
7 hours agoRocket League from the Content Creator House | Party Time w Pudge
31.3K6 -
10:56
Breaking Points
13 hours agoBREAKING: ICJ Orders Israel To HALT Invasion
32.8K76