Premium Only Content

Hätähuuto Israelista - Ilana Rachel - Rapsodia.info -tekstitys
Tekstitimme juuri todella huolestuttavan videon, jossa israelilainen Ilana Rachel kertoo siitä, mitä Israelissa on meneillään. Israelissa on otettu käyttöön Green Passport (vihreä passi), joka tarkoittaa käytännössä sitä, että niitä, joilla ei ole tätä rokotepassia, estetään pääsemästä yhteiskunnanpalveluihin, jos he eivät tahdo osallistua tähän koronarokote kokeeseen. Lain puitteissa heitä ei kuitenkaan voida suoraan pakottaa tähän, mutta todellisuudessa ihmiset kuitenkin menettävät käytännössä työpaikkojaan, koska useilla työpaikoilla sanotaan, että ota rokote tai menetät työpaikkasi. Ihmisiä on myös potkittu pois kuorosta, uima-altailta ja kuntosaleilta, koska heillä ei ole ollut näyttää tätä rokotepassia.
Israelissa kansa on jaettu kahtia: rokotettuihin ja rokottamattomiin. Heidän välilleen yritetään lietsoa vihaa median toimesta mustamaalaamalla rokottamattomista sellaista kuvaa aivan kuin he olisivat vaarallisia käveleviä viruspesäkkeitä, koska eivät ole ottaneet tätä kokeellista koronarokotetta, joka ei siis todellisuudessa edes estä virustartuntoja.
Videolla Ilana Rachel kertoo siitä, miten Israelin hallitus on tehnyt sopimuksen Pfizerin kanssa, eikä tämä ole mikään salaisuus. Israelilaiset ovat nähneet tästä sopimuksesta kuitenkin vain muokatun version ja ovat tietoisia siinä olevasta rangaistuslausekkeesta. Tällä hetkellä Israelin hallitus toimii todella epätoivoisesti, koska heillä on ilmeisesti jonkinlainen kiintiö, joka heidän täytyy saavuttaa kansalaistensa rokottamisessa. Ja tämän seurauksena he tekevät paineen alla mitä typerimpiä asioita, lähettäen ihmisille esimerkiksi sellaisia viestejä, joissa he tarjoavat pizzapalasta rokotteen ottamista vastaan.
Kaikista järkyttävintä tässä on se, että kaikki tämä, mitä Israelissa tapahtuu tällä hetkellä, ei ole tarkoituksena jäädä vain Israeliin, vaan heitä käytetään tässä nyt malliesimerkkinä, jota koko maailman tulisi seurata perässä.
Pahuuden teot voivat kuitenkin mennä eteenpäin vain aina niin kauan kuin niitä annetaan tehdä pimeydessä kaikessa hiljaisuudessa. Siksi onkin niin tärkeää, että me saamme oikeaa tietoa ja jaamme sitä myös rohkeasti ja äänekkäästi eteenpäin ympärillämme oleville ihmisille, jotta voimme yhdessä nousta tätä globaalin tyrannian uhkaa vastaan ja tuoda nämä tämän pahuuden agendan teot kaikkien nähtäville päivänvaloon!
Katso tältä videolta lisää ja muista jakaa tätä videota eteenpäin!
Tässä on linkit kahteen aikaisempaan videoomme näitä Israelin tapahtumia koskien:
https://rapsodia.fi/globaali-natsi-saksa-hanke-etenee-israelissa/
https://rapsodia.fi/halytyskellot-israelista-nyt/
Lisää suomeksi tekstitettyjä videoita löydät osoitteesta: www.rapsodia.fi
-
1:07
Rapsodia.info
1 year agoHollanti salaa kuolleiden rokotetiedot
624 -
2:29:31
Mally_Mouse
15 hours agoSpicy BITE Saturday!! - Let's Play!
65.8K3 -
11:52
Exploring With Nug
21 hours ago $11.73 earnedUnderwater Search for Missing Person Finds Sunken ATV in Lake!
90.5K4 -
50:54
Russell Brand
17 hours agoLIVE at Student Action Summit - Let’s Talk Power, People, and Possibility!
177K56 -
22:23
MYLUNCHBREAK CHANNEL PAGE
1 day agoA Little Season
92.4K126 -
43:45
On Point Politics
17 hours ago $7.27 earnedStudent Action Summit - 2025 Current Events Panel | Featuring Red Eagle, Alex Stone, Monsieur Z
74.8K12 -
1:12:39
Jeff Ahern
17 hours ago $9.21 earnedThe Saturday Show with Jeff Ahern
66K20 -
23:54
Tactical Advisor
17 hours agoAll Carbon Fiber Rifle | Vault Room Live Stream 032
71.2K17 -
47:09
Vince Dao
19 hours ago $21.55 earnedFed Chair, Pam Bondi Consider RESIGNING as Trump Scores MAJOR Economic and Immigration Victories
79.4K43 -
47:41
Michael Franzese
1 day agoI Don’t Believe the Epstein Case Is Closed — Here’s Why
80.6K187