Koronavirus on päästetty irti laboratoriosta - Rapsodia.info -tulkkaus

1 year ago
123

Tämä koko "pandemia" on alusta lähtien ollut petosta. Kyse on ihmisten tekemästä viruksesta, joka on karannut laboratoriosta. Ja nyt tämä on tullut julki. Uutisissa on ollut jo päivien ajan siitä, miten Anthony Fauci ja WHO ovat valehdelleet koronaviruksen alkuperästä jo yli vuoden ajan. Facebook on aiemmin poistanut kaiken sellaisen tiedon, joka on väittänyt tätä virusta ihmisten tekemäksi, mutta nyt he ovat korjanneet linjansa tämän suhteen. Mutta he ovat liian myöhässä. He yrittävät vain siirtyä tässä yhdestä valheesta toiseen valheeseen. Tämä virus ei ole karannut vahingossa laboratoriosta, vaan se päästetty sieltä aivan tahallisesti. Nyt tätä tietoa tulee tästä lisää julki, että tämä virus on lähtenyt laboratoriosta. Aivan kuten Pastori Chris on kokoajan sanonut, jo aivan "pandemian" alusta asti.

Koronan piikkiin on laitettu tilastoissa valheellisia kuolemia. Ihmiset ovat kuolleet aivan muista syistä, mutta heidät on kuitenkin merkitty koronaan kuolleiksi. Monet tiedemiehet sanovat, että koronavirusaalto on jo mennyt ohi kauan aikaa sitten. Miksi ihmiset sitten käyttävät edelleen maskeja? Kyse on ollut kaiken aikaa vain rokotteista ja niiden kautta tuotavasta kontrollijärjestelmästä.

Monet kansakuntien johtajat eivät kuuntele tällä hetkellä oikeaa tieto ja oikeita tietolähteitä, vaan he kuuntelevat petosta. Miten tämä on voinut tapahtua niin monille johtajille? Monia heistä on houkuteltu allekirjoittamaan sopimuksia jo muutamia vuosia takaperin. He ovat sitoutuneet näihin sopimuksiin, joita he eivät ole edes lukeneet, vaan he ovat tulleet petetyiksi, koska he luottivat vääriin ihmisiin. He eivät saa edes keskustella näiden sopimusten muutoksista, elleivät sitten ne pahat ihmiset ole keskusteluissa mukana, jotka ovat näiden sopimusten takana.

Koronarokote on petosta, jonka taustalla hääräilevät satanistit

Kaikessa siinä, mitä ihmisiin ruiskutetaan, ei ole kyse rokotteesta. Rokotteelle on olemassa oma määritelmänsä, mutta tämä nykyinen koronarokote ei vastaa alkuunkaan rokotteen tieteellistä määritelmää. Se, mitä he antavat ihmisille, on jotain aivan muuta ja tätä kutsutaan rokotteeksi vain ja ainoastaan sen takia, että he onnistuisivat välttämään kaikenlaiset juridiset ongelmat ja korvausvelvollisuudet. Kun rokotteesta alettiin aikoinaan puhumaan, kertoivatko he aluksi, että tarvittaisiin monta rokotetta? Eivät kertoneet. Nyt he sanovat, että edes kolme rokoteannosta ei enää riitä, vaan tarvitaankin uusi rokote aina jokaiselle vuodelle. Kyse on suuresta petoksesta.

He suunnittelevat myös lusiferaasi-entsyymin lisäämistä rokotteiden kautta ihmisiin, jotta rokotteen ottaneet ihmiset pystyttäisiin näin helposti tunnistamaan tämän entsyymin tuoman erityisen loisteen avulla. He haluavat kontrolloida ihmisiä, heidän rahankäyttöä ja kaikkea muutakin. Miksi tämä entsyymi on nimetty Luciferin mukaan? Koska tämän takana on okkultisteja ja saatananpalvojia.

Raamatussa Ilmestyskirjan luvussa 13 kerrotaan siitä, miten pedon luku on 666 ja nyt voimme nähdä sen, että Mikrosoftin kryptovaluutta järjestelmän patentin luku vuodelta 2020 on 060606.

Kaikki tämä, mitä näemme nyt tapahtuvan, on valmistelua Antikristukselle ja hänen järjestelmälleen. Raamatun mukaisesti Saatana tulee johtamaan tätä järjestelmää ja Saatana tulee antamaan lopulta voimansa Antikristukselle. Mutta me emme rukoile turhaan. Saatana yrittää nyt vain voittaa itselleen extra-aikaa. Tämä kaikki tulee kyllä tapahtumaan aikanaan, mutta nyt ei ole vielä sen aika. Raamatusta näemme Jumalan profetaalisen aikataulun. Jumala ei ole jättänyt meitä ilman tietoa, vaan kaikki löytyy Raamatusta.

Lisää Pastori Chrisin videoita näistä maailman petoksista löytyy täältä: https://rapsodia.fi/category/pastori-chris-lyhyet-videot/

Loading comments...