Premium Only Content

USA:n senaattorit tutkivat koronavalheita - Rapsodia.info -tekstitys
USA:n senaatin republikaaniedustajat ovat pitäneet yhteisen tiedotustilaisuuden, jossa he vaativat nyt vihdoin vastauksia moniin polttaviin kysymyksiin koskien koronavirusta ja sen alkuperää. Dr. Faucin sähköpostien tulo julkisuuteen on vauhdittanut nyt oikeiden kysymysten kysymistä eri puolilla maailmaa. Viruksen ympärillä jo reilun vuoden ajan velloneet valheet, korruptio, peittely, sensuuri ja salailu alkavat nyt kaikki tulla yhä enemmän ihmisten tietoisuuteen eri puolilla maailmaa.
Senaattorit peräänkuuluttivat puheissaan Big Tech -yhtiöiden vastuuta, jotka ovat nyt jääneet kiinni, kuinka ollakaan ihan oikeasta salaliitosta Dr. Faucin ja median kanssa, kun he ovat kaikki yhteistyössä peitelleet ja sensuroineet niitä, jotka ovat yrittäneet puhua viruksesta virallisen narratiivin vastaisesti. He eivät ole ainoastaan sensuroineet, vaan myös pilkkanneet niitä totuuden puhujia, jotka epäilivät kaiken aikaa viruksen tulleen laboratoriosta.
Senaattori Ron Johnson: "Todisteita tästä mahdollisesta laboratoriovuoto teoriasta on piiloteltu kuukausi tolkulla. USA:n liittovaltion virastot ovat rahoittaneet Anthony Faucin johdolla tämänkaltaisia tutkimuksia jo vuosikausia ja näitä on piiloteltu kuukausi tolkulla. Median ja sosiaalisen median sietäisi hävetä sitä, että he ovat sivuuttaneet tämän kaiken aivan täysin. Meidän tulee myös saattaa media ja sosiaalinen media tästä vastuuseen. Tästä johtuen olemme nyt 18 kuukautta jäljessä COVID-viruksen todellisen alkuperän tutkimisessa. Voi olla, että emme saa kaikkea enää selville, koska Kiinalla on ollut 18 kuukautta aikaa tuhota todisteita. Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö Kiina olisi syyllinen. He ovat vastuussa. He tiesivät koronaviruksesta, he tiesivät Wuhanissa olevasta tappavan pandemian viruksesta.
Miksi terveysviranomaiset, Dr. Fauci ja media ovat sensuroineet ne lääkärit, joilla on ollut rohkeutta hoitaa potilaita varhaisessa vaiheessa edullisilla ja toimivilla lääkkeillä, miksi näin kävi? Todisteita tulee koko ajan lisää, mutta media ei kerro näistä. Meksikossa on loistavia tuloksia ivermektiinin kanssa. Intiassa on myös hyviä tuloksia, mutta miksi näistä ei uutisoida? Olemme nähneet tutkimuksia, joissa 50-85% kuolemista olisi voitu välttää. Sovella tämä nyt niihin 600 000 amerikkalaiseen, jotka ovat kuolleet."
Lisää ajankohtaisia videoita löytyy täältä: https://rapsodia.fi/category/asiantuntijavideot/
-
1:07
Rapsodia.info
2 years agoHollanti salaa kuolleiden rokotetiedot
676 -
LIVE
Timcast
56 minutes agoLiberals DEFEND Nazi Tattoo On Communist Democrat Senate Candidate, ITS A CULT
24,601 watching -
LIVE
Steven Crowder
3 hours ago🔴Is Trump About To Start A War?
25,746 watching -
LIVE
Dr Disrespect
1 hour ago🔴LIVE - DR DISRESPECT - BATTLEFIELD 6 KILL CHALLENGE - VS VISS
1,188 watching -
LIVE
MattMorseTV
1 hour ago🔴Senate VOTES to RE-OPEN the GOVERNMENT..? 🔴
1,341 watching -
LIVE
The Mel K Show
1 hour agoMORNINGS WITH MEL K - Beware of Those Who Sabotage Peace for Profit - 10-22-25
618 watching -
LIVE
The Shannon Joy Show
1 hour agoThiel Exposed - Breakthrough Cancer Treatments W/ Dr. Makis - Medical Freedom Update W/ Dr. Bowden
242 watching -
8:58
Colion Noir
4 hours agoHe Installed a Forced Reset Trigger at a Gun Range… and Got Arrested | What You Need to Know
27.5K19 -
LIVE
Grant Stinchfield
2 hours agoKaren Bass Targets ICE — Twists Law to Protect Lawbreakers!
131 watching -
LIVE
Outspoken with Dr. Naomi Wolf
1 hour ago"Deceptive Polls, ‘No Kings’ After Action Report, Antifa Targets Journalists"
106 watching