Premium Only Content

Koulun terveydenhoitaja sai tarpeekseen - Rapsodia.info -tekstitys
Terveydenhoitaja Shannon Davis irtisanoi itsensä koulun johtokunnan edessä Minnesotan Prior Lakessa 9.8.2021 pitämällään puheella. Terveydenhoitajaa kuunnellut yleisö taputti ja hurrasi hänelle suureen ääneen, kun hän päätti koskettavan puheensa. Hänen rohkeudesta voi ottaa moni oppia ja nousta esiin lasten oikeuksien puolesta puhujana, vaikka se maksaisi sitten sen oman työpaikan. Nyt ei ole kyse enää omasta työpaikasta, vaan lasten hengistä. Suomessa piikitetään parhaillaan lapsia hengenvaarallisilla myrkyillä, joten jokainen rohkea esiintulo suomalaisten lasten puolesta on tässä pahassa ajassa todella merkityksellinen. Noustaan rohkeasti esiin puhumaan tätä sairasta korona-tyranniaa vastaan kaikkialla!
Tässä on lainauksia esimerkillisen terveydenhoitajan puheesta:
"Lapsille tapahtunut vahinko on valtava ja sen korjaaminen kestää vuosikausia. Siinä, missä te näette jo tämän lopun, minä näen vasta alun. Olen yrittänyt kertoa näistä näkemyksistäni, jotta voisin auttaa lasten hyvinvoinnissa, mutta minua käskettiin sensuroimaan ajatukseni, tunteeni ja tieteellinen puoli, koska se loukkaa toisia. Mutta tämä vuosi on loukannut minua, koska me petimme lapset.
Saimme heidät tuntemaan, että he olisivat muka olleet se meidän ongelma koronan takia. Syytimme heitä koronan levittämisestä ja pakotimme pitämään maskeja 7 tuntia, jopa liikunnassa, vaikka niistä on enemmän haittaa kuin hyötyä. Me eristimme heidät pois koulusta 2 viikon karanteeniin, koska luokassa oli ollut yksi tartunta. Pakotimme heidät testeihin ennen kouluun paluuta, mutta emme edes välittäneet siitä, oliko heillä oireita. Heitä on pompoteltu etäopetuksen ja koulussa tapahtuvan opetuksen välillä. Me olemme toimineet täällä väärin lapsia kohtaan, mutta kukaan johtokunnastamme ei ole puolustanut heitä sanomalla: "Nyt riittää".
Itseni irtisanominen terveydenhoitajan työstä tekee kipeää, mutta en voi enää noudattaa koulun määräämää maskipakkoa, karanteeneja ja eristäytymistä, koska en enää itse usko niihin. En tule enää vahingoittamaan lasten tunteellista, henkistä tai terveydellistä puolta.
Toivon, että te ja koko hallinto tekisitte oikean päätöksen aiempaan käytäntöön palaamisesta, missä me toimimme vielä ennen viime vuotta. Annetaan lasten vanhempien tehdä itse omat valintansa heidän lastensa puolesta. Kiitos ajastanne."
Lisää ajankohtaisia videoita löytyy täältä: https://rapsodia.fi/category/rokote-videot/
-
1:07
Rapsodia.info
2 years agoHollanti salaa kuolleiden rokotetiedot
653 -
48:17
Mark Kaye
5 hours ago🔴 What Trump Said About Prayer in Schools SHOCKED Everyone!!
32.3K12 -
LIVE
LFA TV
19 hours agoLFA TV ALL DAY STREAM - MONDAY 9/8/25
1,265 watching -
1:10:49
vivafrei
3 hours agoCNN Finallly Reports on Stabbing! GoFundMe Scam or Psy-Op? Trump E.J. Carroll Ruling & MORE
80K74 -
2:19:15
Tucker Carlson
5 hours agoBill Gates, Truth About Vaccines, & Big Pharma’s Plot to Destroy Doctors Who Question ”The Science”
109K116 -
LIVE
Film Threat
18 hours agoVERSUS: CONJURING BOX OFFICE HORROR | Film Threat Versus
102 watching -
8:32
Millionaire Mentor
6 hours agoAdam Schiff LOSES IT After Trump’s AG EPICALLY Fires Back
12.7K12 -
13:47
Rallied
2 hours ago $0.35 earnedSolo Challenges All Day
14.5K -
1:11:16
The Quartering
4 hours agoBlack Fatigue Goes Nuclear, Baseball Karen Destroyed, Illegals At Hyundai & More!
86.8K84 -
DVR
StoneMountain64
4 hours agoDelta Force Budget vs JUICER Loadouts
43.3K