Premium Only Content
Tiede on muuttumassa uskonnoksi - Rapsodia.info -tulkkaus
Tässä yhdessä vuoden 2020 viimeisimmistä opetuksista Pastori Chris nostaa esiin sen hälyttävän faktan, kuinka tiede on muuttumassa monien ihmisten mielessä uudeksi uskonnoksi. Uskonto on se, joka perustuu siihen, mitä ihminen uskoo, mutta aina tähän mennessä tiede on ollut se, joka on perustunut faktatietoon. Nyt useat maailman johtajat, mukaan lukien EU, kuitenkin kaupittelevat tiedettä kansalaisille “uskontona” kehottaen heitä USKOMAAN tieteeseen sen sijaan, että tiede olisi tosiasioihin perustuvaa FAKTATIETOA, aivan samalla tavalla kuin tämä sinun lukemasi tekstin olemassaolo ei perustu sinun uskoosi sen näkemisestä, vaan faktaan siitä, että tämä teksti on tässä todella olemassa. Siinä vaiheessa, kun tiede ei perustu enää tutkittuihin faktoihin vaan uskomuksiin, aletaan liikkua todella vaarallisilla vesillä.
Tällä samalla 29.12.2020 julkaistulla opetusvideolla Pastori Chris kertoo myös siitä, kuinka uudet mRNA-rokotteet valmistavat ihmisten DNA:n muokkauskelpoiseksi. Näin ollen ihmiset eivät olisi enää muokkausten myötä todellisia ihmisiä, vaan aivan uudentyyppisiä kyborgeja, joiden esiintulo on yksi maailman johtavan eliitin haaveista. mRNA-rokotteet viitoittavat tietä myös ihmisiin istutettaville nanosiruille, joiden yhdistäminen 5G-verkkoon mahdollistaisi ihmisten ohjailun täysin heidän itsensä ulkopuolelta. Tällöin ihmisistä voisi tulla käytännössä kokonaan yhteiskunnan orjia eikä heillä olisi enää omaa ihmisoikeuksiin perustuvaa vapauttaan!
Tällä videolla Pastori Chris kiinnittää huomiota myös tässä maailmassa vallitsevaan petokseen ja PCR-testihuijaukseen sekä siihen, kuinka pahantahtoisen eliitin tahtona on tuoda esiin uusi entistä tappavampi koronavirus ja jatkaa maiden asettamista sulkutiloihin! Nyt on meidän kaikkien aika levittää tätä äärimmäisen tärkeää tietoa eteenpäin sekä rukoilla, että kaikki lähimmäisemme alkaisivat näkemään sen, mitä kaikkea tässä maailmassa todella tapahtuu ja myös sitä, että johtajilla sekä toimittajilla ympäri maailmaa olisi viisautta ja rohkeutta tulla esiin totuuden kanssa ja tehdä todella kansaa hyödyttäviä päätöksiä riippumatta siitä, kuinka paljon heitä yritetään pahantahtoisten ihmisten toimesta ohjailla ja maksaa hiljaiseksi!
-
37:26
Rapsodia.info
2 years agoROKOTTEET OSA 2/2 - Rapsodia.info -tekstitys
377 -
LIVE
Nikko Ortiz
1 hour agoThe Coldest Place On Earth... | Rumble LIVE
261 watching -
LIVE
Badlands Media
10 hours agoBadlands Daily – December 2, 2025
3,894 watching -
LIVE
Viss
1 hour ago🔴LIVE - The Arc Raider Duo That Changed Everything - Viss w/ Hambino
157 watching -
LIVE
GloryJean
1 hour ago[MnK] Let's Dominate Solo Lobbies
171 watching -
LIVE
Wendy Bell Radio
5 hours agoWe Don't Want Them
7,760 watching -
LIVE
The Big Mig™
15 minutes agoThere Is Hope for Colorado w/ Candidate Hope Scheppelman
66 watching -
UPCOMING
The State of Freedom
23 hours agoHe Served His Country – Now He’s Suing the State | Citizen Spotlight feat. Bert Callais | Ep. 354
2 -
1:36:07
Graham Allen
2 hours agoThe Media “Outrage” Against The DOW, FBI, and The White House Is COORDINATED!!
99.7K519 -
1:07:59
Chad Prather
15 hours agoWhen Heaven Stands: The Hidden Power of a Faithful Witness
65.1K21